Seppo Saarion kirja “Miten sijoitan pörssiosakkeisiin” oli korvaamaton apu sijoittamisen oppimisessa 1990-luvun loppupuolella. Teosta kutsutaan lempinimellä pörssiraamattu. Itselläni lempinimi kuvasi opusta hyvin, koska olen tuskin lukenut mitään kirjaa yhtä pitkään ja hartaasti.
Videot, blogit ja sosiaalinen media korvaavat nykynuorilla kirjoihin käytettyä aikaa. Oma mielipide kehityksestä on yhdentekevä — trendi tuskin kääntyy.
Tarvitsemme siis laadukasta sijoitussisältöä nettiin. Sijoituksiin liittyvät blogit, podcastit ja videot ovat tulevaisuudessa nuorten pörssiraamattuja.
Rahoitusalalla sitä ei tunnuta vielä ymmärrettävän. Lähes kaikilla isoilla varainhoitotaloilla on kyllä videot ja blogit. Tyypillisesti videoissa kaksi pukuihmistä juttelee Yhdysvaltojen keskuspankin korko-odotuksista tai tuloskauden yllätyksistä. Siis jostain, millä ei ole oikein mitään väliä tavalliselle säästäjälle. Blogeissa taas kerrotaan viime aikojen tapahtumista ja uutisista niin kuivasti, että Saharakin olisi kateellinen.
Kaikkea leimaa tavanomaisuus ja riskien välttely. Nykyisin ihmisten huomiosta kilpailee ziljoona eri asiaa. Tee mitä vain, mutta älä ole tylsä! Kun sitten kravaattikavalkadia katsoo vain 70 ihmistä, todetaan ettei tällä ole tulevaisuutta. Palkataan taas lisää tapaamisten buukkaajia luukuttamaan kylmäsoittoja, joiden tarkoitus on myydä aliperformoinut yhdistelmärahasto kahden prosentin vuosikululla.
Minulla on uutinen: Milleniaalit eivät tule ostamaan sijoituspalveluita vain, koska hyvin pukeutunut ihminen niitä tyrkyttää. Itse saatan 35-vuotiaana olla ryhmään jo yli-ikäinen, muttei liene kovin rohkeaa väittää, etteivät nuoret kunnioita auktoriteetteja siinä määrin kuin suuret ikäpolvet. He haluavat tyrkytyksen sijaan luotettavaa ja hyödyllistä tietoa viihdyttävässä paketissa.
Sijoittamisen suhteen sitä ei ole ihan liikaa tarjolla. Kaupallisista tarjoajista Inderes ja Nordnet ovat kartalla tämän suhteen. Rahapodi tavoittanee moninkertaisesti yleisöä verrattuna varainhoitotalojen medioihin yhteensä. Inderesin videokattaus taas on aivan toisesta maailmasta kuin mihin Suomessa on totuttu.
Yhdysvalloissa Ritzholtz Wealth Management -varainhoitotalo yrittää palkata käytännössä kaikki parhaat löytämänsä blogistit heille töihin. Itselleni ei ollut yllätys, että he pääsivät miljardiluokkaan hallinnoitavissa varoissa viidessä vuodessa perustamisen jälkeen. Alkuun hekin käyttivät kravatteja, mutta he ovat pikkuhiljaa tajunneet, että sisältö ratkaisee. Katso itse heidän blogeja, podcasteja ja videoita vaikka täältä, täältä, täältä tai täältä.
Toki isot rahat ovat vielä siellä suurissa ikäluokissa. Mutta nykyiset milleniaalit ovat tulevaisuuden harmaahapsisia massinaisia ja -miehiä. Niihin kannattaa panostaa jo nyt. Se olisi hyväksi sekä palveluntarjoajille että kansankapitalismille.
Enkä puhu siis vain kakun jakamisesta. Kakkua voi myös kasvattaa tuomalla uusia ihmisiä sijoittamisen pariin. Kun analyytikko puhuu vakavana kassavirtalaskelmista, se ei tule saamaan yhtään uutta kiinnostunutta sijoittamisen pariin.
Ehkä parhaiten tässä tehtävässä toimivat epäkaupalliset toimijat. Ihmiset kiinnostuvat ja oppivat parhaiten, kun joku heidän kaltaisensa kertoo heille asioista. Ihmiset haluavat tarinoita, ja tarinoiden taakse kasvot. Omista säästämis- ja sijoitusongelmista kertominen osuu paremmin kuin opettaminen. Alalla työskennelleet, minä mukaan lukien, yliarvioimme jatkuvasti, kuinka syvällä tavallinen säästäjä on sijoittamisessa. Tyypillisintä on yliarvioida tietämys, mutta aliarvioida fiksuus.
Kun minua kysyttiin Kauppalehden ja Arvopaperin Vuoden Sijoittaja -äänestykseen, ensireaktioni oli kieltäytyä. Siihen on kolme hyvää syytä. Ensinnäkin, en ole vuoden paras sijoittaja. Jos tarkkoja ollaan, viime vuosina olen ollut liian varovainen ja minulle on tullut muutama paha huti. Toisekseen, olen tehnyt elantoa enemmänkin reagoimalla hyvin pörssimaailman uutisiin kuin pitkäjänteisellä sijoittamisella. Kolmanneksi, minun kirjoitukseni ovat usein suunnattu niille muutamille tuhansille, jotka ovat jo aika harrastuneita sijoittamiseen. Eli en mielestäni edistä kansankapitalismia siinä määrin kuin moni muu blogisti.
Sitten mietin, että Vuoden Pappi tuskin jakaa öylättejä tehokkaammin tai pelastaa sieluja muita pappeja paremmin. Vuoden Palomies tuskin sammuttaa paloja tai pelastaa kissoja puista täysin suvereenisti. Vuoden Asianajaja hänkin toivottavasti häviää tapauksensa, joissa asiakas joutaisi vankilaan. Vuoden Unikeko tuskin saa titteliä objektiivisin perustein. Ne kaikki ovat viihteellisiä kilvoitteluja, joissa ei oikeasti etsitä parasta, vaan halutaan antaa jollekin tunnustusta.
Päädyin itse äänestämään Merja Mähkää. Ei hänkään ole Suomen paras sijoittaja, mutta hänen hyvät kirjoituksensa ja kirja ovat saavuttavat paljon sellaisia ihmisiä, joita sijoitusala on turhaan ylenkatsonut.
Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Kuitenkin symppaan kilpailua, koska sitä kautta voi löytää uusia blogeja tai podcasteja. Ehkä joku saa inspiraation kirjoittaa enemmän. Ehkä blogit ja podcastit ovat viiden vuoden päästä todella iso juttu sijoittamisessa.
Oli miten oli, olen valmis lyömään vetoa ainakin yhdestä asiasta. Nimittäin, että tulevaisuudessa sijoitustuotteita myydään enemmän luottamuksen ja asiantuntijuuden avulla kuin tyrkyttämällä. Tarjoa luotettavaa tietoa ja palveluita viihdyttävästi ja kitkattomasti, niin tulevaisuus on sinun.
Comentarios